Niin, kuulkaahan nyt.
Juttelin tässä nti (onkohan hän neiti?) Merkeleen kanssa, ja tulimme siihen tulokseen.
Tjaa mihin tulokseen?
No, siihen, että tälle puuttuvalle ss-jollekin on tehtävä jotain. Meistä esimerkiksi Ankdammen olisi täysin oivallinen paikka, vaikkakin ilman ainuttakaan ässää. Siellä olisi vähemmän ihmisiä, huomasin itsekin, että on kurjaa kun on monta vierasta. Mutta ette te pojat usko. Sehän johtuu yleisesti siitä, että pojat ovat aina tyhmempiä kuin tytöt. Niinhän se menee. Menee.
No varmasti menee.
Teitä pitää siis ilmeisestikin painostaa. Emme vain tiedä miten. Minun ehdotukseni menivät niin metsään, etten edes mainitse niitä. Vaikka johan minä mainitsin. No, en mainitse tarkemmin!
Pitänee siis ilmeisesti tyytyä sanomaan se teille hyvin selkeästi ja suurieleisesti:

Eikö Ankdammen olisi parempi paikka kuin nurkkis?

Piti kyllä painostaa.

Eli, Ankdammen OLISI parempi. Parempi kuin nurkkis.

Öö..tuota..totanoinniin..osasinko? Haha! OSASIN SITTENKIN!
Niin, osasin ainakin melkein vaihtaa fontin taas oikean kokoiseksi. Voi hevon helkkari kun teistä kukaan ei ole täällä missään! Ei ole ketään joka auttaisi, en minä ymmärrä tuota palkkia. Onkohan ohje jossain tässä..No, en jaksa lukea sitä. En halua, että tämä häviää yhtäkkiä tästä johonkin, mihin se sitten oikein menisi? Voi kurja.
Näinkö? Ei.
Entä näin? NO EI!
Hmh? No tämä taisi olla jo, mutta ilmeisesti ei tästäkään saa takaisin pieneksi. Siis ohueksi.
Voi perkeleen perkele, näin sitten! Kirjoitan koko blogini näin! Tämän merkinnän.

Tuippidui..no, olen ollut tämän viikon töissä. Lastentarhan väki on kovin kivaa, ja viihdynkin siellä, mutta silti joka päivä lasken minuutteja milloin pääsisin pois. Sisällä touhuilu ei haittaa millään lailla, se aika kuluu kuin siivillä, mutta ulkona olo on kamalaa. Silloin pitää koko ajan vilkuilla kelloa, milloin mentäisiin syömään, milloin voisin lähteä kotiin.. Onneksi ei tarvitse lähteä ihan tasan kymmentä yli neljä, kun tulen aamulla aina ennen sitä puolta yhdeksää, jolloin minun pitäisi. On mukavaa, kun bussit menevät nyt niin hyvin. Varttia vaille kahdeksan, eli 07:45 lähden täältä bussilla numero 99, sitten olen kahdeksan jälkeen sellaisen ison mäen päällä, ja siitä menee reilusti vajaat 20 minuuttia tarhalle. Iltapäivällä lähtiessä taas menen Siwan pysäkille, josta menee bussi nro 13 klo 16:10. Sillä sitten köröttelen Kauppatorille, mistä otan neljäkakkosen tai kahdentoista, ja viimein olen kotona joskus ennen viittä, se vaihtelee tietysti sen mukaan jäänkö keskustaan lojumaan vai en. Yleensä en, mutta maanantaina pitää varmaan jäädä, kun täytyy viimein ostaa Ruisrock -liput ja bussikortti.

En ole kyllä koskaan ollut näin väsynyt, kuin nyt työviikolla. Aamuisin tekisi hyvin paljon mieli kahvia, mutta en halua alkaa juoda sitä. Pitäisi kai ostaa kotiinkin tuoremehua. Opin kyllä kuulema sen kahvinjuonninkin viimeistään sitten kirjoituksiin lukiessa. Se muuten alkaa ihan tässä piakkoin. Ehkä. En oikein ole tottunut vielä siihen, että pitää jo syyskuussa kirjoittaa matematiikka. Tänään tuli jotain laskuja siitä. Maksavat kyllä ihan tarpeeksi.. Niin, väsymys. Nukun päiväunia taas joka päivä. En oikein tykkää siitä, kun sitten on niin vetämätön olo. Koulua vielä ollessakin nukuin päiväunia, mutta ei se ollut niin taivaallista, kuin pienet nokoset nyt. Outoa. Kaipa sitten olen tästä työstä väsyneempi kuin koulutöistä.
Onneksi huomenna on lauantai. Saan nukkua piiiiiiitkään. Mutten tykkää nukkua pitkään. On se ihan kivaa silleen kun on väsynyt, eli nyt esimerkiksi, mutta silloinkin tuntuu, että aika loppuu päivästä kesken. Mieluummin herään joskus yhdeltätoista viimeistään, mutta on sekin nyt pidempään kuin 06:45.  En ole kyllä varma lähdenkö huomenna kaupunkiin. Kun maanantainakin voisin. Se riippuu ihan ystävästäni. Siitä ystävästä, joka on rakastunut. Olen aika iloinen siitä hänen rakastumisestaan. Hänen on hyvä kokea jotain sellaista mukavaa. Onneksi se "rakkaus" on molemminpuolista ja onnekasta. "Rakkaus" siksi, kun ei sitä kai voi sanoa ihan heti rakkaudeksi. En tiedä. Rakkaus on niin vaikea asia. Onneksi en ole kokenut sitä, enkä tule kokemaankaan. Varmaankaan. Näillä näkymin en. Aika ikävää. Äh, eikä ole. Sehän on loistavaa, säästyn kaikilta sotkuilta.

Soi päivästä toiseen päässä tietty Zen Cafén biisi. Stop vaan niin. Enhän minä rakastua saa. Hiljentäkää koko ihminen. Kas, veli sen lupautuukin tekemään. Hysssssst.