Olen aikonut kirjoittaa, vaan en jaksa.

Tänään minulla alkoi loma.

En muistanut eilen ostaa karkkia lapsille lähtijäisikseni, niin kävin aamulla torilla ostamassa mansikoita kolmen euron litrahinnalla. Kysyin montako mansikkaa on yhdessä rovessa, eikä se täti tietenkään osannut sanoa, sillä kauhallahan hän niitä sinne lappaa. Kerroin tarvitsevani vähän yli 24 mansikkaa, sillä olen viemässä niitä tarhalapsille ja olisi kivaa kun saisivat nyt ainakin kaksi per nuppi ja hoitajat omansa myös.
Siinä se täti sitten nyppi mansikoita yksitellen roppeeseen aamuvarhaisella Turun Kauppatorilla. Olin erittäin kiitollinen tästä vaivannäöstä, sillä lapset tosiaan tykkäsivät kun niitä syötiin samalla kun he saivat esittää minulle lauluja ja muita juttuja.
Minäkin sain heiltä mansikoita, tuommosia Enkelin eväspussin Ilopillereitä (yksi päivässä pitää surut loitolla), punaisia mansikanmallisia vähän kirpeitä karkkeja.
Oli se mukava viimeinen päivä. Veli ei sitten voinut tosiaan viedä minua skootterillaan, sillä siinä on kohta 500 km:n huolto, mutta iskä soitti kesken lasten päiväunien ja sanoi tulevansa hakemaan minua kun oli käymässä tuolla työpaikan lähellä.

Vähän jää ikävä lapsosia. Ehkä vähän myös joitain työntekijöitä.
Mutta ah, minulla on nyt LOMA!
Ystäväni on kuin villasukka.