Minä asun metsässä. Näin eräänä päivänä pupun loikkivan kallioilla. Nauratti hirveästi. Kumma otus se.
Minä en enää ymmärrä miten minä oikein nukun. Yöllä herätessä oli niska kipeä, nyt aamulla käsi. Ihan kamalan kipeä. Eikä sille voi tehdä mitään.
Kävin eilen saunassa peläten, kuten tiedätte. Vaikka kävin saunassa, ovat hiukseni nyt aamulla taas likaiset. Kamalaa. Ihan hirvittävää. Aivan totaalisen kauheaa.
Viikonloppusuunnitelmani ovat kaikki menneet päin seiniä. Aioin eilen lukea ja laskea matematiikkaa, mutta eihän siitä mitään tullut. Aikeet olivat aluksi ne, että vanhempani lähtevät mökille ja minä levitän koko matemaattisen elämäni keittiön pöydälle. No, he eivät lähteneet. Enhän minä voi heitä syyttää siitä että istuinkin sitten suurimman osan illasta koneella laskemisen sijaan. Heistä se silti johtui.
Laskemista enemmän harmittaa, että peruin sitten kaverin meilletulon, kun emme olisikaan saaneet olla rauhassa. Ruveta nyt juomaan punkkua vanhempiensa kanssa, en minä halua. Olisi se kyllä silti voinut sittenkin tulla, olisihan me saunaan sentään päästy rauhassa, kun ei noista kukaan tullut mukaan sinne. Siellä oli vain joku mies toisella puolella, enkä uskaltanut siis siellä olla. Olen yksi suuri vainoharha.
Porukat lauleli eilen karaokea, ja sitten kun heidän vieraat lähti, lauloimme minä ja velikin, ja veli laulaa hurjan kauniisti. Kauniimmin kuin minä, joka en enää näemmä edes osaa laulaa. Olen huonontunut.
Voi kun voisi kelata taaksepäin ja aloittaa uudestaan perjantai-illasta. Lukisin jo silloin. Nytkin toki VOISIN mennä lukemaan, mutta aut' armias, enhän minä voi tästä mihinkään lähteä. Odotellaan että takapuoli leviää vielä ainakin sentin.
Enhän minä saa liikuttuakaan kun olevinaan tarvitsen siihen kaverin, eikä minulla ole kavereita. Ei sittenkään ole. On muutama ystävä ja heistäkin osa kauaslevinneitä, mutta kavereita minulla ei ole. Ei sellaisia joille soittaisi ja sanoisi "Lähde mun kanssa lenkille nyt. - Joo, 5min, moi." Koska olen yksi suuri vainoharha, en voi mennä yksin tuonne ulos mihinkään hirveän kauas. Ärsyttävätpäs taas nuo kaveritkin niin hirveästi. Unohdin muuten ostaa sen mörkömukin.

Näin tyhmässä unessa tyhmästä ihmisestä tyhmiä juttuja. En haluaisi hänen enää vierailevan unissani, kun en haluaisi häntä muutenkaan tippaakaan ajatella. Vaan kuinka ollaan ajattelematta, kun joka ikinen päivä liikkuessani ulkona saattaisin tähän ihmiseen törmätä. Kuvittelen mielessäni tilannetta, jossa hän tulisi vastaan, ja ne kuvittelut saavat minut suorastaan kävelemään silmät kiinni. Minä en tahdo kohdata häntä. Onneksi pidän nykyään aina puhelinta mukana, niin voin kaivaa sen milloin tahansa esille ja syventyä vaikka ihan vaan jonkin luettelon selaamiseen. Ei tarvitse katsoa päin.
Olihan siinä unessa muutakin. Eräs kivakin ihminen. Sitten minun piti myös piilotella jotain mustaa mönjää taskussani, mutta se möykky ei saanut näkyä. Osasin taikoa, ja jotenkin sitten sulautin sen mönjän reiteeni, mutta se pulpahtikin takaisin. Monta kertaa. Joskus en kyllä ymmärrä uniani.

OLISIPA VIELÄ KESÄ!