On vähän sateinen sunnuntai, ja juhannus enemmän tai vähemmän ollut ja mennyt. Perjantai on niin kamalan kaukana takana, ja huomenna pitäisi jo mennä töihin. Kurjaa. Vaikka viihdyn työssäni, en kuitenkaan viihdy siellä tarpeeksi, jotta suorastaan palaisin halusta päästä sinne takaisin. Se nyt olisikin vähän sairasta.
Vietin juhannusta setäni luona Askaisissa. Sukulaisia suorastaan vilisi silmissä. Onneksi oli ystävä mukana. Ystävän kanssa sitten istuimme navetassa, kuuntelimme musiikkia ja nautimme hieman erinäisiä juomia. Se navetta on siis sellainen metsästysmajan tapainen yöpymis- ja illanistumistila, jossa on mukava äänentoisto ja ihanan viileää, vaikka ulkona olisi miten kuuma. Siellä on seinällä taulu, jossa seitsemän veljeksen sauna palaa. Setä on siis isäni veli, ja niitä veljiä isällä sitten alun perin onkin kuusi, vanhin on jo kuollut. Siitäkin on jo melkein niin paljon aikaa kuin minä olen vanha. He ovat siis seitsemän veljestä, vaikka eivät Kivestä mitään tiedäkään. Siinä se hupi sen taulun suhteen, siinä palaa siis setieni sauna.
Katselin sitä taulua siinä korituolikeinussa istuen, ystävänikin oli ihan hiljaa, kunnes sitten yhtäkkiä hän päätti tokaista "Emmä tiedä." Hätkähdin aika lailla, sillä päähäni pälkähti taulua katsellessa sekapäinen kysymys, johon tuo vastaus prikulleen sopi. En edes aikonut sitä kysymystä kysyä, mutta kun hän aikansa tivasi sitä, ajattelin että samapa tuo, on hän minun paras ystäväni, ei hän hätkähdä, vaikka sitä kysyisinkin.

Kysyin: "Pelastaisitko sinä palavasta saunasta minut, vai poikaystäväsi?"

Hullu kysymys, johon en vaatinut vastausta, enkä edes halunnut. Kerroin vain mikä se kysymys oli, kun hän kerran halusi tietää. En ollut saanut koko kysymystä edes kysyttyä, kun hän jo vastasi, että minut. En miettinyt sitä kysymystä tosissani, en edes ikinä asettaisi ystävääni sellaiseen tilanteeseen, jossa hänen pitäisi valita jompi kumpi. Ajattelen vain aika usein omituisia asioita, melko lennokas mielikuvitukseni luo päähäni melkomoisia tilanteita. No, liikutuin kuitenkin siitä vastauksesta paljon. Ihan äärettömän paljon, itkin hillittömästi ja sitten ystäväkin itki hillittömästi ja sitten me nauroimme ja taas pelkäsimme, että mitä jos joskus tiemme erkanevatkin ja sitten vannoimme etteivät ne erkane ja sitten taas vähän itkimme ja nauroimme ja sitten sanoin etten anna hänen ikinä suuttua minulle kunnolla, enkä ikinä itse suutu, enkä ikinä jätä. Eikä hänkään. Jos jokin pysyy niin hän.
Ymmärsin taas vaihteeksi, ettei ole ketään niin läheistä ja rakasta ihmistä kuin ystäväni. Rakastan häntä. Amen.

Olivat ne sukulaisetkin kovin mukavia vaihteeksi. Itse asiassa minusta taitaa olla hurjan mukavaa viettää aikaani heidän kanssaan, he ovat aika leppoista väkeä. Äitini ja hänen sisarensa ovat kuin pahaisia kakaroita keskenään. Se on mukavaa, en tiedä nuorekkaampia ihmisiä kuin he, ja silti he ovat ikäisensä oloisia, eivät sillä tavalla nuorekkaita, että yrittäisivät vaikuttaa joiltain teinitytöiltä. Vaikka ei siinäkään mitään, joillekin sekin sopii, kuten erään toisen hyvän ystäväni äidille.
Juhannusseurueeseen kuului liuta koiriakin, neljäsosatusina. Meidän oma hurtta, sitten kummitädin, eli äidin siskon suurensuuri koohokoira, joka rikkoi monta palloa ja frisbeen, sekä setäni, ei sen sedän jonka luona olimme, vaan erään toisen setäni ajokoiran ja beaglen sekainen maastomakkara. Siihen meinasin kompastua monet kerrat. Koirarodut vissiin kirjoitetaan isolla, mutta menköön. Ihania koiria kaikki kolme. Mukavaa kun siinä oli sellaista ylimääräistä elämää niidenkin muodossa.

Juhannustaikoja emme tehneet. Ei minun olisi kannattanutkaan mitään kukkia tyynyn alle laittaa, kenet minä nyt olisin nähnyt? En tasan ketään. Hyvästi kaikki sellainen saavuttamaton.
Ainoa taiaksi ehkä laskettava oli niityllä pyöriminen. Ystävä kaatui lukemattomat kerrat pitkin pusikkoja, ehkä siitä olisi voinut soveltaa:
Minne ystävä pyöriessään kaatu, siitä suunnasta sulho saapastelee!

Hän tosin kaatui vain naapurinmäkeen päin, siellä oli läjä karvanoppa-amiksia, jotka mökäsivät niin että musiikki raikasi meidänkin mäkeen. Jotain Klamydiaa he ehkä soittivat. Kuljimme ystävän kanssa siitä ohi, sällit olivat siinä sitten kusella toisella puolella tietä, ja meitä vähän arvelutti. Ohi me sitten vain mentiinkin, käytiin seuraavan talon navetan takana pissalla ja istuttiin siinä. Minä tekstailin ystävän poikaystävän kanssa, kun hän ei itse voinut. No, poikaparka meni sitten lopulta ystävän itse tekstatessa sekaisin kuka siinä nyt sitten vastasikaan taas.. Selvisi kumminkin se juttu.
Kyllähän ne sällit huusivat perään "Tulkaa tytöt tänne vaan!" (Ja siitä tulivat pikkuisen mieleen naatin ja kaasun huutelut siellä Seinäjoella päin), mutta ei me menty. Jälkeenpäin harmitti, olisin vieläkin ollut utelias juttelemaan hieman nuoremmankin väen kanssa. Ei siinä sitten uudelleen ohi kulkiessa enää ketään ollutkaan, olivat menneet kai sisälle ja sammuttaneet musiikin.

Jaajoo, ei me siis siinä pissassa istuttu!! Mutta siinä navetan takana kumminkin, ettei sieltä talosta siihen näkynyt. Khehhee, huvittavaa. Onneksi se olin minä joka tuon harhaanjohtavan lauserakenteen huomasi, eikä kukaan teistä. Pheh.

Pitikö minun vielä jotain muuta sanoa juhannuksesta? Ei kai. Joku käärme vain ui samassa rannassa meidän kanssa, mutta se siitä. Hyvin jännittävä käärme se oli. Se oli ainakin kolme metriä pitkä ja sillä oli koripallon kokoinen pää. Sitten se sanoi röh röh. Ehkä. Saattoi se sanoa myöskin oih ja voih.

Kokeilinpa muuten tätä sivupohjan vaihtoa, löysin tuolta tuommoisia Kikin pohjia, ni tältä Kikiltä sitten nappasin. Tykkään kyllä, mutta kirjeystävä sanoi silmiensä kärsivän. Kärsikää hetki, vaihdan joskus tässä vielä, siellä oli muitakin kivoja. Niin sitä piti sanoa, että luulin etten osaisi vaihtaa tuota, mutta hyvinhän se onnistui. Tuon napinkin osasin pistää laatikkoon ja hyvin se näkyy näkyvän. Ehkä pistän teidätkin kaikki vielä laatikkoon, olkaa siellä sitten kiltisti.

Tutkailin tuossa Merlen blogia, ja se eläintarha on kyllä huvittava. Olemme kovin eläimelliset. Merlekin voisi olla vaikka Merleijona.

Älkää hukkuko vielä nyt sunnuntainakaan.